tiistai 26. maaliskuuta 2013

Ylellistä miesten muotia

Äärimmäisen tyylikäs ja ylellinen miesten mallisto Berlutilta. Sävyt ovat hienostuneita ja erityisesti miehille sopivia yhdistelmiä olematta tylsiä. Kannattaa myös huomioida miten mallisto on hienosti koottu erilaisten miesmallien päälle, kun oikea tyyli ja mies kohtaavat, on vaikutelma paljon vahvempi kuin jos kaikki olisi kuvattu saman mallin päällä. Tältä näyttää kun kokonaisuudet toimivat. Koko malliston pääsee näkemään tästä.

Kuvat: Style.com

maanantai 25. maaliskuuta 2013

Miesten kevät

Balmainin miesten kevätmallisto oli todella yksinkertainen, mutta kaunis sävymaailmaltaan. Modernia rock-henkisyyttä tavoittelevalle hyvä inspiraation lähde. Mallistoon pääsee tutustumaan tästä.






Kuvat: Style.com



torstai 21. maaliskuuta 2013

Housut


Näihin hieman pussimaisiin housuihin voi olla haastavaa löytää pukevia yläosia. Valkoinen kauluspaita housujen sisään laitettuna tuo vyötärön hyvin esille, eikä tee muodotonta vaikutelmaa, joka helposti on vaarana tämänmallisten housujen kanssa. Väljät paidat kannattaa kokeilla normaalia kokoa pienempänä näiden parina ja suosia korkoja kengissä, matalan kengän kanssa niukkalinjaisempi yläosa toimii parhaiten.







Kuva: Net-a-porter

perjantai 15. maaliskuuta 2013

Kauppojen meille tarjoamat trendit

Tämä ei ole kovin kantaaottava blogi, vaan enemmänkin haluan auttaa ihmisiä luovimaan trendien seassa, oman tyylinsä puitteissa, mutta eräs kirjoitus on niin mainio ettei sitä voi jättää huomioitta. Se on kuluttajan näkökulma kauppojen tämänhetkiseen tarjontaan ja erityisesti miten tuotteet asiakkaille esitellään. Muodissa on milloin mitäkin erikoisempia vaatteita ja asusteita ja suurin osa niistä on hyvin käyttökelpoisia kunhan oikean tyylinen-, mallinen-, ja kokoinen asiakas sattuu kohdalle (tosin pakko myöntää että on myös hurja määrä vaatteita joita en pukisi yhdellekään asiakkaalle minkäänlaisissa kokonaisuuksissa, en edes osaa kuvitella kenelle ne on suuniteltu ja tämä on surullista). Tässä linkki This is not the life I ordered-blogin tekstiin, käykää lukemassa.

Ongelmana ovat yhdistelmät, sekä se miten kaupat tuotteita laittavat esille ja millaisia yhdistelmiä asiakkaille tarjotaan, iso osa mallikokonaisuuksista suoraan ihmisen päälle siirrettynä ei toimisi ollenkaan, vaan näytille on haluttu mahdollisimman paljon tuotteita yhdellä kertaa. Suurin osa ihmisistä ei voi laittaa päälleen hurjaa määrää erilaisia asusteita, kerroksittain vaatteita ja kuoseja ja jos mallinuket saisivat päättä, niin eivät myöskään ne.

On hienoa että ihmiset kokeilevat erilaisia asioita, eikä pukeutumista oteta liian vakavasti, mutta mitä yksinkertaisempana yhdistelmät pitää, sitä paremmalta ne yleensä näyttävät, (tosin on ehkä reilua todeta etten itse ole mikään minimalisti, päinvastoin..) ja erikoisemmatkin tuotteet tulevat esille. Voi huomioida että mitä arvokkaampia tuotteet ovat ja mitä paremmalta ne näyttävät, sitä yksinkertaisemmin ne usein ovat esillä ja ottaa niistä mallia. Jos on epävarma yhdistämisestä, pitäkää mahdollisimman yiksinkertaisena ja viekää huomio sinne osaan jota haluatte mielellänne korostaa. Tämän väri- ja kuosipaljouden keskellä on hyvä muistaa pitää vaatekaapin perusasut ja oma tyyli kunnossa ja yhdistää pienin maustein kauden trendejä. Pienenä esimerkkinä tekstissä esiintyneet kirkkaat värit näyttävät hyvältä kun ne on esimerkisi vaalealla värityypillä yhdistetty vaaleisiin asusteisiin ja taas tummalla värityypillä tummempiin asusteisiin, eikä laitettu kerralla kaikkea päälle.

Tulevissa postauksissa yritän kiinnittä huomiota juuri näihin yhdistämisiin ja toivon että niistä voisi olla apua omaa tyyliään etsiville. Mukavaa ja aurinkoista viikonloppua kaikille!

maanantai 11. maaliskuuta 2013

Vaalea värityyppi

Kevät ja kesä on parasta aikaa päivittää vaalean värityypin vaatekaappi, tässä esimerkki hyvästä väriyhdistelmästä vaalealle värityypille ilman että kokonaisuus on liian kesäinen tähän vuodenaikaan.





Kuva: Net-a-porter

maanantai 4. maaliskuuta 2013

perjantai 1. maaliskuuta 2013

Luonnollinen tyyli

Luonnolliseen pukeutumistyyliin voi hakea keväistä raikkautta esimerkiksi raidoista, myös yksinkertaiset, pienet yksityiskohdat tuovat leikkisyyttä asuun.


Kuvat: Net-a-porter